Kiitos kävijät, kiitos tekijät – te teitte Aalto Festivalista loistavan!
Nähdään taas vuonna 2018.

Väitös arkkitehtuurin alalta, arkkitehti Juhana Heikonen


Kuva: Mikko Raskinen

Arkkitehti Juhana Heikonen esittää tarkastettavaksi väitöskirjansa San Clemente in Rome. A New Reconstruction of the Early 5th c. Basilica.

Tutkimus tarkastelee San Clemente basilikaa Roomassa virtuaalisen arkeologian työkaluilla ja pyrkii selvittämään rakennuksen vaiheita 200-400-luvuilla.

Vastaväittäjä: professori Ann-Marie Yasin, University of Southern California
Kustos: professori Aino Niskanen, Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos

--
Ohjeet yleisölle:
Väitöstilaisuus on julkinen eli se on kaikille avoin. Häiriön välttämiseksi myöhästyneet eivät pääse saliin eikä kesken tilaisuuden ole sopivaa poistua. Yleisö nousee tervehtimään saliin saapuvaa väittelijää, kustosta ja vastaväittäjää. Tilaisuuden aikana ei taputeta, ja onnittelut säästetään salin ulkopuolelle. Väitösyleisön pukeutumisesta ei ole ohjeita. 

Lisää väitöstilaisuuden kulusta

Tapahtuman kieli on englanti.

Tapahtuman kotisivut

Kandidaattikeskus
Sali U3
Otakaari 1
02150 Espoo

Google Maps HSL Reittiopas